tiistai 1. tammikuuta 2013

All I want for Christmas is food.

Jouluaika parasta aikaa. Kinkkua, koristeita, joululauluja, lahjoja ja kinkkua. Sain lahjaksi mm. uuden palapelin, iPhone 5 ja Game of Thronesin 1 kauden. Lomalla myöskin historiaa opiskelin, kävin tyttöjen kanssa Matkuksessa ja vietin uuttavuotta Samulla kavereiden kanssa. PS. kirjoittelen tänne suht harvakseltaan nykyisin, minut paremmin tavoittaa mm. twitterissä : EnniKyllnen, tai instagramissa : ennijuuli




keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Uusia tulokkaita

  Olen taas ostellut muutaman vihreän toverin elämäni iloksi viime aikoina. Ostin viikonloppuna kaksi orjanlaakeria, joiden hoito-ohjeet ovat minulle vielä hieman epäselvät. Pitää vähän alkaa tutkailemaan, että minkälaisessa hoidossa viihtyvät.  Kastanjasutipuu on venähtänyt joidenkin lehtien kohdalla pituutta hurjasti. Granaattiomenat joita joskus latvoin ja pelkäsin niiden kuolemaa, ovat alkaneet taas näyttää elämisen merkkejä, jei !
 Muuten elämääni kuuluu ihan hyvää, olen pyörinyt Samun kanssa ja perjantaina laulan kirkossa Tiernapoikana. Leikkasin otsahiukset, ja niistä laitan kai kuvaa myöhemmin. Just nyt, päätä särkee.

   Ylhäällä kaksi orjanlaakeria, alhaalla vasemmalla elpynyt granaattiomena ja alaoikealla kastanjasutipuu.



lauantai 8. joulukuuta 2012

En mä koskaan susta irti päästää voi, sä oot kuin melodia.

Pahoitteluni hiljaiselosta. On ollut vähän reistailua terveyden kanssa, draamaa, koulujuttuja ja muuten vain olen ollut laiska. En mä tätä ole unohtanut, vaikka siltä ehkä vaikuttaakin. Tänään olin Maaselän messuilla töissä alkuiltapäivästä, ja illan oon nörvännyt koneella. Huomenissa isoskoulutusta ja lehvaa Eliaksen kanssa. Sain tommosen tuubihuivin Messuilta, ja nyt osaan tehdä sillä vaikka mitä jänskää..



tiistai 13. marraskuuta 2012

Det gör ont - men går ändå.

Söinpä sushia ekaa kertaa elämässäni viikonloppuna. Kolme ja puoli vuotta me sitä Vilman kanssa suunniteltiin, mutta vasta nyt toteutettiin. Oli ihan  huippu ilta ystävien kanssa. Tällaisiin iltoihin voisin jäädä asumaan, tai ainakin lomailla useammin. Lainasin Vilmalta ensimmäisen nälkäpelin, jotta voin lukea jotain koeviikon jälkeen. Sinkkuelämät loppu tänään, joten tarvitsin uuden tarkoituksen elämälleni. :D

Voi että miten mä tahtoisinkaan päästä jonnekkin kulttuuria vaihtamaan. Ihan minne vain, vaikka edes hetkeksi. :( Jopa Ruotsi innostaisi kovasti, mikäli pääsisin uusiin ihmisiin tutustumaan ja ruotsia puhumaan.








Minä ja Mila voitettiin Aliaksessa ! :) JEE OLLAAN PARHAITA!
 Nyt ruotsin opiskelua. Jippey.

lauantai 27. lokakuuta 2012

Loma ja laiskuus.

Aika rento meininki ollut nyt lomalla. Pieksämäelle tuloni jälkeen olen ollut Samun kanssa, tehnyt Eliaksen kanssa kouluhommia ja viettänyt yötä Vilman kanssa. :) Nukahdin viime yönä ilman Pasilaa! Hurratkaa, hurraahurraa. :) Sen jälkeen olenkin laiskotellut, katsellut Sinkkuelämää, tehnyt
 palapeliä pitkästä aikaa, ja kuunnellut BMTH:ta, sitäkin pitkästä aikaa.
 Kaipailen joulua. Voi että, joulu tulee ! ♥

ps. Heitin limoviikunan pihalle, epäilen että siinä oli jotain ötököitä. Sen lehtien väliin alkoi tulla sellaista "pöly"rihmaa, ja kun otin ne pois, ne tuli takaisin päivässä. valitettavasti joudun heittämään pois nuo kaktukseni myös, koska huomasin että niissäkin on. :( Surkuttaa.

Poistojen vuoksi, hankin uuden kasvin suruuni. Kastanjasutipuu ja muutama uus kiva ruukku sen seuraksi. Laitoin myös avokadon veteen likoamaan, ajattelin sellaista vielä kokeilla.


keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Jeejee.



 
Nyt näiden kuvien kanssa. .En saa niitä asettumaan kivasti. Muutama kuva Kuhmosta, sain uusia kavereita. :) Punatukkainen tytsy on minun serkku, ja muut sen kavereita. Minäkin tuossa vaakakuvassa Laurin kanssa.  :)

 Alla sitten kuvia ananaskirsikoista, joita ajattelin kokeilla kasvattaa.

tiistai 23. lokakuuta 2012

Kummin kultamuru !

Lauantaina oli Vuokatissa ristiäiset ja samalla minusta tulikin serkkupojan kummitäti. :) Joona Tapio tuli pikkuiselle nimeksi ja voi kun toinen oli sulonen ! <3 Olisin tahtonut pitää pikkusta sylissä koko päivän. 


Heitettiin Amandan kanssa kastevesi omenapuille.